Rosa Rosa Vocals and bass
Viivi Viivi Drums
sanni Sanni Guitar
Annika Annika Keyboards

// Biografia

The Freza -yhtyeen matka on ollut työn täyteinen tälle tyttöporukalle. Yhtye on tähän mennessä julkaissut "Black And White” -debyyttialbumin ja "Good Night, Sleep Well" -kakkosalbumin. Bändi on kiertänyt keikoilla ja festareilla, säveltänyt, sanoittanut ja sovittanut musiikkia - tehnyt ison määrän biisejä. Vastaanotto on ollut yleisöä, radioita, printtiä sekä kriitikoita myöten koko ajan positiivinen. Keikoilla The Freza pääsääntöisesti yllättää osaamisellaan ja asenteellaan, bändi on ehdottomasti yksi kovimmista naispuolisista jäsenistä koostuva livebändi.

The Freza - Rosa, Viivi ja Sanni - on perustettu vuonna 2006 ja uusin vahvistus - Annika - on astunut remmiin marraskuussa 2009. The Frezan musiikissa on ollut alusta alkaen asennetta ja itsensä näköistä rockia suoraan sydämestä. Räimettä ja slovareita, sointuja, melodioita ja lyriikoita omasta elämästä.

Bändin jäsenten ollessa 13-14-vuotiaita äänitettiin ensimmäinen demo ala-asteen koulun kellarissa, ”I Could Be” -demo julkaistiin kesäkuussa 2006, viiden biisin omakustanne ”On Stage!” -EPCD valmistui vuodenvaihteessa 2007 ja ”Black And White” -debyyttialbumi ilmestyi kauppoihin maaliskuussa 2008.

Viimeisellä, 2009 ilmestyneellä ”Good Night, Sleep Well” -albumilla tyttöjen energinen rockaus ei kaihda säröä ja repiviä kitarasooloja, ja herkkyyttä biiseihin tuovat kauniit melodiat, runsas pianon käyttö ja Rosan pehmeä ääni. Albumin sävellyksistä ovat vastanneet Sanni ja Viivi, joista jälkimmäinen on myös kirjoittanut kaikki lyriikat. Kappaleet The Freza sovittaa yhdessä.

The Freza on julkaissut työnalla olevalta kolmannelta albumilta ensimmäisen, "Free Fall" sinkkulohkaisun toukokuussa 2010.